tulokset

SYLKY-CUP II järjestettiin 1.4.2007 Porvoossa, Tukkilan tilan upeassa maneesissa. Suunnittelua oli tehty jo pitkään. Edellisenä iltana rakennettiin rata ja kuten ennakkoon oli tiedossa, rata oli sillä tavalla poikkeuksellinen, että jokaisen esteen voi korvata sakkoringillä. Estettä sai yrittää kolme kertaa ja sitten piti juosta ylimääräistä. Kilpailu oli maaottelu, jossa eläin edusti syntymämaataan tai jommankumman vanhempansa syntymämaata. Joukkueessa oli kolme eläintä mutta kaksikin voi muodostaa joukkueen, koska aikojen keskiarvot ratkaisivat.
Tunneliesteen teippaaminen on tarkkaa hommaa
Hyvä yleisö, tervetuloa tähän SYLKY-CUP kilpailuun. Aimolle suuret kiitokset juontamisesta ja järjestäjien pikku mokien joustavasta paikkaamisesta. Jonain päivänä vielä joku osaa letkauttaa takaisin mutta tänäänkään ei vielä ollut se päivä.
Hetkinen, tietääkö joku mistä ovesta mennään?
Veikkaisin tätä.
Mjaano, saattaapihäntä tuota ollannii

Paikoillenne, valmiit, AJA

Rocco ja Tommi lähtökuopissa.

Pujottelussa molempien pitää mahtua samasta välistä.
Sancholle ja Teijalle homma oli aivan selvä.
Kumpikohan vie.
Vaunuun nouse. Useimmille ihan helppoa.
Jotkut tosin harkitsivat, että onko tuossakaan mitään järkeä.
No tuleeko sieltä tunnelista mitään - tulee sieltä Rocco ja Tommi
Fuchsie tuli tyynen rauhallisesti.
Gilgamesch ja Olli näyttivät muille mallisuorituksen.
Vanha Herrakin - Rocco - hypähti kepeästi puomin yli.
Ollin ja Gilgameschin keskittymistä ja jälleen kerran mallisuoritus.
Olivia näytti kuinka nuorena pizza käännetään. Päivän vauhdikkaimpia esityksiä.
Lennukkaasti yli esteen.
Tuota, tuota, meniskö yli vai kiertäiskö sakkoringin.
Carlos opasti Kirsin vauhdikkaasti radan läpi. Oli selvästi harjoiteltu.
Hop ja hei

 

Tulokset

nimi joukkue oma aika keskiarvo sijoitus
Rocco Chile 53
62
1
Gilgamesch Chile 71
Veera Ruotsin laamat 95
64,7
2
Ulla Ruotsin laamat 58
Olivia Ruotsin laamat 41
Carlos Peru 46
75
3
Micha Peru 142
Kreetta Peru 37
Justin Saksa 70
110,5
4
Fuchsie Saksa 151
Luna + Lulu Suomi 151
149,7
5
Sancho Suomi 135
Speedy Suomi 163
Chili Ruotsin alpakat 239
150,5
6
Sylvester Ruotsin alpakat 62

Oli tarkoitus palkita myös henkilökohtaisesti nopein, tällä kerralla Kreetta taluttajanaan Sanna Sillanpää olivat ylivoimaisia. Palkinto lähetetään.

Chilen joukkueessa kilpailivat isät ja pojat, Rocco ja Gilgamesch / Tommi ja Olli. Kokonaiskilpailun voiton toi tasainen ja keskittynyt suoritus.

Kostyymiluokan yleisöäänestyksen voitti pari Justin / Heikki Sirkkola. Kiitokset ensimmäisistä kuvista Päiville. Jos löytyy lisää kuvia, pyydämme lähettämään järjestäjille.

Kiitos kaikille kilpailijoille, Outi ja Heikki Tukkilalle, Aimolle ja tietysti yleisölle. SYLKY-CUP III suunnitelmia on jo tehty.

Katse oikeaan, päin. Kostyymiluokan yleisöäänestyksen voitti Justin narunsa päässä Heikki. Partiopojat aina valmiina.
Rocco ja Tommi; Ulla ja Pirkko

Herrasmies on aina herrasmies, vaikka narunjatkeena.

Taustalla Bellman ja Ulla Winblad kevätretkellä.

Sanna ja Kreetta, kumpikin pukeutunut alpakanvillaan.
...kuin suoraan Fredmanin epistolasta,
Ulla Winblad ja Bellman...